|
||
|
28.01.2011 - 15:23
Tämä suklaakakku on tuttu polttareistani, ja minulle sen ohje tuli polttarikansiooni sisällytettynä. Aivan mie-let-tö-män hyvää! Ja helppo tehdä.
Suorastaan syntinen suklaakakku Taikina: 200 g taloussuklaata Pinnalla: valkosuklaaspritsaus Sulata voi ja suklaa kasarissa hiljalleen. Sekoita sokeri huolella joukkoon. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita hyvin. Lisää jauhot. 190 astetta 20-25 min. Kakku lässähtää uunista otettaessa. Se kuuluu asiaan. Anna mielellään vetäytyä jääkaapissa yön yli ennen tarjoilua.
07.12.2010 - 19:50
Juhlimme juuri perhepiirissä isäni 60-vuotispäivää. Tein kahvihetken painikkeeksi mestari Aleniuksen Valentinus-kakun (tosin tavallisella pohjalla ohjeessa olleen viiriäisenmunapohjan sijaan).
Välissä kermavaahto-karpalohyytelöseos, kostutus karpalomehulla. Reunoilla valkosuklaarouhe, pursotukset aidosta kuohukermasta. Ruusut pastavärillä värjättyä marsipaania, lemmikit pastavärillä värjättyä valkosuklaata.
Kakkupohja onnistui taas erinomaisesti:
26.11.2010 - 09:04
Puuh, päivitystahti on totunnaisen verkkainen. Monenmoista on tapahtunut ja monenmoista olen puuhaillut, mutta kuvia otan huonosti - niin siinä mielessä, että niitä on vähän kuin siinäkin, että ne ovat huonoja... No, tässä nyt kuitenkin taas asialla pitkästä aikaa. Menimme Hannun kanssa naimisiin syyskuun lopussa täällä Tampereella. Häät olivat ihanat. Tarjosimme lohjalaisen St Honorén valmistamaa samppanjakakkua. Se oli aivan mielettömän hyvää! Enkä minä sano noin kevein perustein. ;) Alun perin toivoin upeaa amerikkalaistyylistä kerroskakkua, mutta kun sellaiselle ei löytynyt tekijää, päätimme panostaa laatuun ja makuun.
Ystäväni järjestivät minulle polttarit, joista ensisijaisesti tulin tänne kertomaan. No, yleisestikin ottaen olen edelleen aivan otettu koko viikonlopusta, mutta en aio siitä tokikaan laajemmin tässä yhteydessä kertoa. Syy, jonka vuoksi aihe kuuluu kuitenkin kakkublogiin, on se, että polttareihin sisältyi yksityinen kakkukurssi! Sen piti Renata Ullanunelmasta ja se oli aivan huippuyllätys. Menin nyt taas täällä itsekseni vähän tolaltani ja melkein liikutun, kun muistelen polttareita ja perjantai-illan kakkutunnelmia. Kakkuilu oli koko muulle polttariporukalle uusi kokemus, ja oli ihan huippua, että pääsimme kaikki joukolla kokeilemaan ja tekemään. Yhteistyön tuloksena syntyi ensikertalaisjoukolta kaikenmoista. Vihreät ja siniset koristeet on tehty Wiltonin muotoilumassasta.
Teimme (aika ruman :D) vaaleanpunaisen helmiäissumutetun kakun monenkirjavilla ruusuilla ja monenmoisilla muilla satunnaisilla ripellyksillä, mutta lopputuloksen ulkonäöstä viis - kaaso-siskoni tekemä kakku oli herkkua sisältä. Kakkukurssilla esanssisen makuiseksi vaniljakreemijauheella maustettu ja sakeutettu kermavaahto ei kuitenkaan oikein maistunut meistä kenellekään. Tosin saatoimme annostella jauhetta hieman liberaalisti ja enemmän kuin pakkaus ohjeisti... Pääsin kokeilemaan kakkukurssilla uusia juttuja ja saamaan vinkkejä vanhoihin. Lisäksi oli tosi mukavaa, kun kaveritkin saivat siivun suosikkiharrastuksestani. Kaiken huipuksi sain ihan valtavan määrän erilaisia uusia kakkutarvikkeita kermavaahtoraapasta piparkakkumuottiin ja tyllaan. Kaikista upein suuryllätys oli 32-osainen kukkamuottisarja ohjekirjalla! Juhlat jatkuivat vielä seuraavalla viikollakin, kun postiluukku kolahti ja sieltä tipahti melkoinen aarre: elinikäinen -15 %:n lahjakortti Tampereen Ullanunelmaan. :) :) :)
03.09.2010 - 18:57
Kavereille järjestetylle synttäriaterialle valmistin jälkkäriksi tuplasuklaisen kakun soveltamalla Marttojen kakkukurssilla oppimaani suklaakakun reseptiä. Pinnalla maitosuklaakuorrute, välissä vastaavaa herkkua valkosuklaasta.
Tähän kakkuun paistoin kaikkien aikojen onnistuneimman pohjani:
03.09.2010 - 18:38
Täytin elokuussa 25 vuotta. Kutsuimme perhettä synttärijuhliin, joihin valmistin lahjapakettikakun. Yritin samaa jo 24 vuotta täyttäessäni, mutta epäonnistuin surkeasti. Revanssi kannatti ja tällä kertaa kakkua kehtasi tarjoilla. Pinnalla mmf, koristenauha sokerimassaa.
Kakkuresepti on mestari Aleniuksen kakkukirjan kaktuskakku hieman sovellettuna, sillä korvasin karviaishillon raparperihillolla. Tämä oli paitsi melko onnistunut ulkonäöllisesti, ennen muuta todella herkullisen makuinen kakku!
Otin tästä ensimmäisestä muotokakustani vaihekuviakin :)
01.05.2010 - 18:22
Tein vapuksi kakun Kinuskikissan mokkakakkuohjeella. Ikävä kyllä kukaan ei oikeastaan tykännyt kakun mausta tai etenkään rakenteesta. Varsinkaan lapsille kakku ei maistunut. Vappuiseen ulkonäköön olen kyllä tyytyväinen, vaikka se onkin todella perustekniikalla saavutettu. Karkkien väri levisi nopeasti hieman kosteassa kermavaahdossa, mutta ei se ollut rennossa vappukakussa kovin haitaksi.
Muokkasin reseptiä hieman levittämällä alapohjalle mansikoita ennen mokkavaahtoa. Ratkaisu oli hyvä, koska se toi kakkuun hieman raikkautta.
Levittelin kermavaahdon (Flora Vispi) tarkoituksellisen rennosti ja kaiken kaikkiaan kakusta tuli mielestäni iloisen ja vappuisen näköinen.
19.04.2010 - 18:24
Kurssikaverini kihlautui poikaystävänsä kanssa pääsiäislomalla, ja me kutsuimme kihlaparin viikonloppuna meille onnittelukakulle. Kakun rakenne meni ikävästi pieleen, kun pakastimesta sulattamani mansikat vesittivät täytteen. Tuloksena oli pahasti vuotava kakku, kuten alemmasta kuvasta näkee. Onneksi nesteen imeyttäminen talouspaperiin juuri ennen tarjoilua piti tilanteen kurissa niin, ettei kakku ollut silminnähden litimärkä juhlapöydässä. Pohjassa pienelle joukolle sopivasti kaksi munaa.
Täytteenä mansikka-banaanisose ja flooravispi, päällä sokerimassa. Kukat sokerimassasta, tomutettu vaaleanpunaisella tomuvärillä. Mustat rannut alkoholiin liuotetulla tomuvärillä ja hopeinen oksa elintarvikemaalilla. Kukat kiinnitetty kakkuun syötävällä liimalla samoin kuin sokerihelmet kukkien keskustoihin.
25.02.2010 - 15:41
SLY:n 9. kierros loppui tammikuuhun. Nyt, jo helmikuun loppupuolella ja ihan odotamatta, posti toi minulle kiitospaketin ysikierroksen pariltani Retrohiireltä.
Iloisen pannulapun ja kortin myötä Retrohiiri kiitti lähettämistäni paketeista. Yllätyin tosi iloisesti ja mieli lämpeni tästä odottamattomasta eleestä. Joten kiitos! 22.02.2010 - 16:48
Menimme Hannun kanssa kihloihin viime marraskuussa. Kihlajaisjuhlaa tietysti vietettiin pian ja yhtä tietysti tarjottiin myös kakkuja. Pääkakkuna oli maultaan ja rakenteeltaan oikein onnistunut schwarzwaldin kakku, joka ei kylläkään pintapuolisesti ollut ollenkaan tunnistettavissa...
Päällä valkosuklaalastuja. Pursotukset Flora vispiä, tehty ruusutyllalla. Kukat vaahtokarkkitaikinasta, koristeltu sokerihelmillä ja tomutettu kimallejauheella. 20.02.2010 - 17:57
Innostuin Mansikkamäen Eben pienten perhoskoristeltujen kakkujen vuoksi tekemään suklaaperhosia tuleviksi tarpeiksi. Ebellä on hyvät ohjeet perhosten tekoon täällä. Perhosmalleja ja ohje suklaaperhosten valmistamiseen on myös Kinuskikissalla. Pursotusten tekeminen onnistui hienosti ja sain perhoseni hyvin myös kuivumaan siivet supussa dvd-koteloista kyhäämälleni kuivatusalustalle.
Päivän opetus oli kuitenkin se, ettei Pandan tumma suklaa ole hyvää tähän hommaan ainakaan aloittelijalle...
Tämä onnistuisi varmaan Pandallakin, jos perhoset pakastaisi niiden kuivuttua ja ottaisi ne kylmästä suoraan käyttöön. Joka tapauksessa minun täytyy oppia käsittelemään hauraitakin suklaita, koska haaveilen valkosuklaaperhosten liihottavan tulevaisuudessani - ehjien sellaisten! |
Kirjoittaja
HILKKA, TAMPERE 24-vuotias kodinhengetär ja tuleva lääkäri, joka nauttii leipomisesta, sisustamisesta, käsillä tekemisestä sekä kauniista asioista. Näissä asioissa tahtoa on ainakin toistaiseksi enemmän kuin taitoa, joten tekeminen on opettelemista ja tämä blogi siitä kertomista. |
|