Teimme Hannun kanssa perjantaiksi synttärikakun kaverillemme. Ohje oli taas Mestari Aleniuksen kakkukirjasta, tällä kertaa banaani-suklaakakku. Ulkoasu jäi viimeistelemättömäksi, sillä - kriisin paikka - en löytänyt tylliani mistään ja lopulta en ehtinyt tehdä kakun reunalle yhtään mitään. Kiireessä sovellettu pintakuorrutus näytti mielestäni ensin katastrofaaliselta, mutta lopulta se oli tavallaan ihan kivankin näköinen silmän hieman totuttua - luultavasti mikä tahansa näyttää aika hyvältä tuon reunuksen rinnalla, heh.

1232830610_laura-800.jpg

Tämä kakku oli melkoinen epäonnen suma. Kakkupohja lässähti ihan kuopalle, vaikka luulin sen olevan kypsä ottaessani sen uunista, ja sitten vielä repesi irrotessaan vuoasta. Tai ehkä tapahtumat olivat eri järjestyksessä, mutta jotenkin siinä joka tapauksessa kävi niin, että minulla oli käsissäni revennyt kuoppa. Tässä haastavassa tilanteessa yritin turvautua uuteen kakkusahaani, joka oli kuitenkin voimaton pehmoisen kakun edessä. Ihmeellistä kyllä, onnistuin lopulta erinomaisen hyvin leikkaamaan kuoppani ihan itse veitsellä kolmeen kerrokseen.

Kostutus sokeroidulla omena-sitruunamehulla. Täytteen pohjaksi banaaniviipaleita ja suklaakastiketta. Aikaa vähän säästääksemme emme tehneet suklaakastiketta itse, mutta ensi kerralla olen luultavasti oikomatta, jotta saan kastikkeeseen täyteläisemmän suklaan maun.

1232830625_P1000654-800.jpg

Banaaniviipaleiden ja suklaakastikkeen päälle vaniljakiisseli-kermavaahtoseosta ja kevyesti rommilla maustettua tryffeliä. Kiisselin ja tryffelin teimme itse, tosin aikataulullisista syistä jo kakun täyttämistä edeltäneenä päivänä, mikä oli lähinnä kiisselin kannalta ongelmaista. Tryffeli oli pienen uudelleenlämmityksen jälkeen mukavasti työstettävän juoksevaa, mutta vaniljakiisseli oli jämähtänyt pahoin, eikä sen sekoittaminen kermavaahtoon (Flora Vispi) ollut helppoa.

1232830643_P1000657-800.jpg

(Tarvitsenhaluan lisää paletteja!)

1232830652_P1000658-800.jpg

Niin kuin kuvastakin näkee, kakun päällimmäinen kerros on keskeltä osin paperinohut ja osin ihan puhki; kakkupohja oli todella kuopalla. Täytteillä sain kakun kuitenkin varsin hyvään muotoon.

1232830660_P1000660-800.jpg

Kakun kerrosten paksuuden menevät sivulta katsoen ihan väärässä järjestyksessä; pohjimmaisen kerroksen pitäisi olla paksuin, koska se kostuu eniten. Päällimmäinen kerros on kuitenkin tosiaan keskeltä olematon, joten keskimäärin paksuussuhteet eivät olleet niin pielessä kuin sivulta katsoen näyttää. Kakun välissä siis banaania, suklaakastiketta, vaniljakiisseliä, kermavaahtoa sekä tryffeliä.

1232830708_P1000661-800.jpg

Kakun pinnalle valutin mielivaltaisesti suikerona tryffeliä ja kinuskikastiketta. Reunus jäi tosiaan viimeistelemättä, ja ensin valitin, etten ole ikinä nähnyt yhtä rumaa kakkua. Kyllä sen kehtasi kuitenkin tarjoilla vieraillemme, sillä joka tapauksessa tärkein asia, siis tietysti kakun maku, oli täysin kohdallaan.

1232830716_P1000666-800.jpg