1232292119_P1000613-800.jpg

Hannun isä täyttää 70-vuotta parin viikon kuluttua, ja syntymäpäivää juhlittiin eilen. Teimme juhliin Mestari Aleniuksen kakkuklassikot -kirjasta mokkakreemikakun. Olemme tehneet samanlaisen kahvilla maustetun marenkikakun kerran aikaisemminkin ja niin me itse kuin silloiset vieraammekin ihastuivat kakkuun, vaikka kaksi neljästä kakkua nauttineesta, minä ja siskoni, ei juo ollenkaan kahvia sen pahan maun takia.

Kakkua varten paistettiin kaksi pyöreää pikakahvijauheella maustettua marenkilevyä, joista molemmat siveltiin sulalla suklaa-kookosrasvaseoksella.

1232292089_P1000604-800.jpg

Sekä kakun väliin että päälle laitettiin kahvilla maustettua kermavaahtoa. Vaahto olisi ehkä kannattanut tehdä Flora vispistä, kuten kakkujen kermavaahdot yleensäkin, sillä kuohukerma ei tuota yhtä kaunista lopputulosta.

1232292097_P1000605-800.jpg

Marenkilevyjen halkaisijat olivat noin 20 cm, joten ne eivät mahtuneet aivan kunnolla yhdellä pellillä uuniin. Sen vuoksi levyjen muoto ei ole täydellinen. Ongelma on kuitenkin aika helppo korjata tilkitsemällä epämuotoisuuden synnyttämän aukot kermavaahdolla. Koska marenkia paistetaan kaksi tuntia ja kuivatetaan sitten vielä uunin jälkilämmössä, houkutus kahden levyn paistamiseen kerralla on suuri.

1232292104_P1000606-800.jpg

Kakun päälle levitettiin siis kahvilla maustettua kermavaahtoa. Tein koristeeksi marsipaaniruusuja ja -lehtiä sekä kaakaolla maustetusta mantelimassasta kahvinpapuja. Kakun reuna koristeltiin suklaamuruilla.

1232292113_P1000608-800.jpg